Kierrättäminen lisääntyy sitä helpottamalla

Käsi ylös kenen mielestä kierrättäminen on järkevää? No kaikkien, tietty. Usein sanomalehtien ja kartonkien kierrätys kotitalouksilta sujuukin, mutta esimerkiksi muovista kierrätetään Yle Tieteen Kierrätyskyselyn (2019) mukaan vain joka kolmas kilo.

No miksi kaikki eivät kierrätä, vaikka se on järkevää? Yleisin syy Kierrätyskyselyn mukaan on jäteastioiden puuttuminen taloyhtiöstä tai pientaloalueilla se, että kokee asuvansa liian kaukana kierrätyspisteeltä. Kierrätysaste pientaloalueilla on vain 25 %, kun valtakunnallinen keskiarvo on 41 %. Ajatus siitä, että pitää lähteä autolla kierrätyspisteelle sotii käytännöllisyyttä ja ekologista ajatusta vastaan.

Alla olevaan karttaan on merkattu Rinki-kierrätyspisteiden sijoittelu Järvenpäässä. Täältä Ristinummelta lähin kierrätyspiste on Kyrölässä, kahden kilometrin päässä. Meidän kierrätettävät jätteet matkustavat pisteelle autolla muiden menojen mukaan. Esimerkiksi lapsiperheen tuottaman kartonkimäärän kuskaaminen pyörällä olisi aikamoinen projekti.

Järvenpäässä voitaisiin ottaa tosissaan tavoite kierrätysasteen nostamisesta. Jotta kierrättämistä tapahtuu, sen pitää olla helppoa ja sujuvaa. Kynnystä tehdä jokapäiväisiä ympäristötekoja tulee madaltaa.

Ehdotankin, että pientaloalueille tarjottaisiin apua ja tukea omien naapurustokierrätyspisteiden perustamiseen. Vaikkapa parille kymmenelle kotitaloudelle jaettuna keräyspisteen kulut pysyisivät maltillisina ja pientaloalueillakin helpottuisi yleisimpien jätelajien kierrätys. Tässäpä idea vaikka kaupungin ja Hyvä kasvaa Järvenpäässä -asukasliikkeen yhteishankkeeksi – saa käyttää!

Kuva: Rinki-ekopisteiden verkkosivut

Teksti julkaistu 17.5.2021 https://www.facebook.com/reetta.nick.vihreat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: