Terveisiä Eläkeläisneuvoston vaalipaneelista 11.5.2021

Osallistuin Eläkeläisneuvoston vaalipaneeliin Järvenpään Vihreiden edustajana. Kiitos erinomaisista järjestelyistä etäpaneelin toteuttajille ja tärkeistä nostoista myös ehdokaskollegoille muista puolueista!

Ikääntyneiden oikeus osallistua ja elää rikasta, omannäköistä elämää on tärkeää. Valtaosa eläkeläisistä on pystyviä ja kyvykkäitä, eivätkä paljon palveluja tarvitse. Heidän hyvinvointinsa, itsenäisyytensä ja toimintakykynsä ylläpitäminen ja edistäminen on inhimillistä ja samalla taloudellisesti järkevää.

Kun pärjääminen edellyttää palveluja, tulee niiden saatavuus, saavutettavuus ja yksilöllisyys turvata. Palveluja tulee tarjota tarpeeseen vastaten, omatoimisuutta ja elämän mielekkyyttä edistäen sekä huomioiden asianosaisen lisäksi myös läheisten jaksamisen ja mahdollisuuden osallistua auttamiseen. Tärkeää on, että ohjausta ja neuvontaa on riittävästi saatavilla.

Ikääntyneiden palveluissa laadukkuus tarkoittaa etenkin turvallisuutta, inhimillisyyttä, yksilöllistä kohtaamista ja hyvää hoivaa. Keusoten mainetta työnantajana tulee parantaa nykyisestä, jotta ikääntyneistämme huolehtii riittävä ja osaava henkilökunta.

Aiemmista töistäni kaupungin sosiaalipalveluissa palvelutarpeen arviointi ja asumisen tukipalvelut ovat minulle tuttuja. Tämänhetkisissä töissäni näen järjestökentän potentiaalin aitona kumppanina kaupungille ja Keusotelle hyvinvointipalvelujen kokonaisuudessa. Muistisairaan isämme rinnalla kulkiessa ja asioita hoitaessa omakohtainen kokemus on karttunut niin sanotusti tiskin toiselta puolelta.

Vihreiden kuntavaaliehdokkaana haluan edistää myös seuraavia, ikääntyneiden hyvinvoinnin kannalta merkityksellisiä asioita:
– toimivat sote-palvelut ja inhimillinen palvelukokemus
– suora demokratia ja asukkaiden osallistuminen palvelujen kehittämiseen
– tuki digipalvelujen käyttöön ja asiointimahdollisuuksien turvaaminen myös puhelimitse ja paikan päällä
– painopisteen harkittu siirtyminen kohti ennakoivaa hyvinvoinnin edistämistä
– tasavertaiset mahdollisuudet osallistua ja harrastaa
– ikäystävällinen ja esteetön rakentaminen lähellä palveluja
– esteetön ja sujuva joukkoliikenne, joka on myös hinnaltaan kohtuullinen
– hyvä yhteistyö järjestöjen kanssa ja vaikuttavimmat tavat tukea järjestöjen toimintaa

Kuva: Pixabay

Julkaistu 11.5.2021 https://www.facebook.com/reetta.nick.vihreat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: